Sekapohde XVII: Ydinjätettä elämän virrassa

Sain idean, jonka voisin toteuttaa, jos eläisimme niinä parempina aikoina, jolloin viestintä oli toista kuin tämä nykyajan kunnoton meno, ja jos olisin niitä rakkareita, jotka mielellään tekevät lähimmäisilleen alhaisia kepposia.

Menisin lennätintoimistoon ja ojentaisin asiakaspalveluhenkilölle binäärisarjoja kohteelleni lähetettäväksi. Vastaanottaja sitten alkaisi tehdä paperille lyijykynällä pisteitä saamiensa ohjeiden mukaisesti. Kun työ olisi valmis, paperilla olisi mustavalkoinen korkearesoluutioinen kuva esimerkiksi perseestä.

Mutta onneksenne en ole sentapainen heittiö, joka haluaa infliktoida kolttosia kanssaihmistensä riesaksi.

* * *

Kävin rahanlainaajayrityksen neidolta kysymässä, että ”kah, jokos saa käyttää verkkopankkia puhelimetta?” Minulle vastasi neito harmikseni, että ”ottia tuota, ei”. Tokaisi sitten joku, että ”ostakaahan, herra maisteri, semmoinen pre-paid, niin sittenhän sujuu maksanta”. Sanoin, että ”ehkäpä minä tätä harkitsen”, vaikka tuommoisesta Mefistofeleen rappiosta haluaisinkin erossa pysyä.

Tiedustelinkin sosiaalisessa mediassa herrasväeltä: Kuinka monta kolikkoa menee sellaisen esimaksettu-kortin hankintaan? Onko sen jatkuvuuden turvaamiseksi suoritettava toistuvia maksutoimituksia? Näistä sitten arvioitsen, että kuluuko pre-paid-perustaiseen toimintaan enemmän kuin olisi asiakasserviisin hinta pankin toimitiloissa.

PS. Luennoija käytti tänään sanaa ”redundantti”. Tähän mennessä olen kuullut tuon sanan vain mieleni sisällä. Nyt se saapui sinne väliaineitse toisen tietoisuudesta. Ilahdutti tämä. Herätti minussa kuin aavistuksen siitä, että satujen maailma on sittenkin olemassa jossain aineen verhojen takana.

* * *

Cats at a tea party. Art by Louis Wain (1860-1939), the famous English illustrator of anthropomorphic cats.

Cats at a tea party. Art by Louis Wain (1860–1939)

* * *

Olin elokuvateatterissa.* Elokuvainnäytäntäyhtiö ei anna enää opiskelija-alennusta, ellei osta näytössaliinsisäänmenemislupapaperia Keskinäisverkosta, ja en voi ostaa ennen kuin saan verkkopankkihaltijan päästämään minut sitä käyttämään ilman etäkeskustelulaitetta. Ja unohdin, että olisin voinut saada Plussa-pisteitä.

Tai oikeastaan en unohtanut. Olin ottanut kortin jo esiin. Mutta kysyin myyjäolennolta, että saakos opiskelija alennusta (tai saako opiskelija-alennusta), ja siinä oli jo paljon sanallista kommunikaatiota, niin en sitten kysynyt Plussa-kortista, että saako pisteitä, saako. Laitoin kortin takaisin lompakkoon, koska olisi ollut noloa, jos olisin käyttänyt korttia, mutta se ei olisikaan ollut Plussa-pisteidensaantipaikka. Sitten olisi pitänyt selittää. Vitutti.

Pankissa joku vanha herra sanoi, että nykyaikana inehmot aina tekevät kaiken Keskinäisverkossa. Hänelläkin oli viestintäkone, jonka väellä olisi voinut laskun maksaa, mutta hän halusi tavata ihmisiä. Sanoi, että kyllähän välillä pitää lähteä lajitoverten kanssa olemaan tekemisissä. Keskustella. Kohdata kanssaihminen. Inhimillisesti. Sanoin, että niin minäkin ajattelen, että siksi lähdin pankkiin minäkin sateessa maksamaan vuokraa.

Kunhan vain saan verkkopankin takaisin käyttöön, en koskaan enää mene ulos.

* Miettikää, miten erilainen tilanne olisi ollut, jos olisin sen sijaan ollut elokuva teatterissa.

PS. Uskallan väittää, että tämä päivitys on paremmin strukturoitu kokonaisuus kuin juuri päättynyt Star Wars -trilogia.

* * *

 

Valtioasiainpohde VIII: Mikä se sellainen äärioikeistolainen on?

Äärioikeistolaisuutta voinee ehkä ainakin suuntaa-antavasti luonnehtia kapitalismin, nationalismin ja militarismin yhdistelmäksi. Se on kattokäsite poliittisille liikkeille ja ideologioille, jotka saattavat nousta esiin kapitalismin kriisiytyessä sen pelastamiseksi brutaalein menetelmin. Tai jotain. Subjektiivisen havaintoni mukaan on ainakin kolme hyvää indikaattoria siitä, kuka on äärioikeistolainen — pois lukien kaikki avoimet äärioikeistolaisen ideologian ilmituonnit. On itse asiassa hyvin epätodennäköistä, että kovin moni äärioikeistolainen kutsuisi itseään sillä nimityksellä. Hävettäisihän se.

  • Jos henkilö aloittaa metakeskustelun siitä, ”mitä se sellainen ’äärioikeistolaisuus’ edes on??? 😀 osaako kukaan vieläkään sanoa?!?!?!”, olet luultavasti kohdannut äärioikeistolaisen. Hän saattaa myös olla tyhmä, mutta tyhmyys ja äärioikeistolaisuus eivät sulje toisiaan pois. (Tämä rinnastuu hieman joidenkin uusliberalistien yritykseen antaa ymmärtää, ettei kukaan ole vieläkään osannut määritellä uusliberalismia.) Muunnelma tästä on äimistely, että ”mekö nyt sitten olemme sitä kamalaa äärioikeistoa?” — kysymys, joka on muistinvarainen sitaatti kommentista, jonka joku kirjoitti Helsingin Sanomien uutiseen äärioikeiston soihtukulkueesta, johon oli osallistunut.* Vastaus hänen kysymykseensä on myöntävä, ja epäselvää on vain se, mitä hän sitten odotti äärioikeiston olevan.

 

  • Jos henkilö pitää oikeutenaan kaataa rajoittamattomasti myrkkyä ja paskaa kenen hyvänsä muun päälle mutta aloittaa kovaäänisen uhriutumisprosessin jo siitä, että joku kohtalaisen maltillisesti vihjaa olevansa hänen kanssaan hieman eri mieltä, koska se on hänen sananvapautensa loukkaamista, olet vielä todennäköisemmin kuullut juuri äärioikeistolaisen esittävän näkemyksiään.** Perusoikeudet ylipäätään ovat voimassa vain silloin, kun se äärioikeistolaiselle sopii. Muissa tapauksissa ne pitää voida työntää perseeseen. Oikeistopopulistisen puolueen saamat äänet ovat myös todiste siitä, että ”kansa” jakaa tuon puolueen näkemykset, ja on siksi demokratian vihaamista olla tuon puolueen kanssa eri mieltä. Se, että suurin osa kansasta itse asiassa äänesti aivan muita puolueita tai ei lainkaan, täytyy unohtaa.

 

  • Jos henkilö haukkuu ”herroja” ja vaatii tavallisen työtä tekevän ja köyhän kansanosan etujen ajamista ja puolustamista mutta aloittaa hysteerisen rääkymisen, jos tavallinen työtä tekevä ja köyhä kansalainen valitaan poliittiseen virkaan (koska sellainen on kommunisti ja taikaseinästäkö rahat otetaan ja herrat sentään osaavat tehdä vastuullisia päätöksiä), olet lähes varmasti tekemisissä äärioikeistolaisen kanssa. Hän ei halua parantaa heikompien asemaa vaan säilyttää sen huonona, jotta hän voi kasvattaa kannatustaan puhumalla jatkuvasti siitä, että heikompien asemaa on parannettava. Jos hän pääsee poliittiseen virkaan, yht’äkkiä ”ei ole varaa” tehdä niin ja ”menkää töihin siitä lorvimasta”.

Tässä oli aiemmin enemmän tekstiä, mutta päätin leikata sen pois, koska mitä vittua. Poistamani osio koski lähinnä sitä, kuinka oikeistopopulistit ovat uusliberalistien ”hyödyllisiä idiootteja”, mutta ehkä siitä aiheesta saa joskus tehtyä paremman itsenäiskirjoitelman.

 

* Tällainen sisäkkäisten sivulauseiden käyttö on jokseenkin yhtä paha asia kuin fasistinen sotilasjuntta. Todettakoon se tässä. Teen silti niin, koska minähän olen hyvä ihminen ja se on siksi ihan eri asia.

** Olenpa tuntenut eräänkin herrasmiehen, jonka mielestä kansan pitäisi olla yhtenäinen ja kansan jakautumista edistää se, että esitetään ”kulttuurimarxilaisia” mielipiteitä — eli ratkaisu yhteiskunnan ongelmiin on, että jokainen alkaa olla hänen kanssaan kaikesta samaa mieltä.

* * *

Sekapohde XVI: Unia Suomen kuningaskunnasta

Viime yön unessani olin Suomen kuninkaan assistentti. Kävelimme Turussa ortodoksikirkon editse, ja siinä joku rahvaan edustaja puhutteli kuningasta epäasiallisesti. Minä olin tuollaisesta kielenkäytöstä kovin pöyristynyt, mutta kuningas nauroi eikä ollut moksiskaan.

Entä jos hän kuitenkin olisi ollut edes moksis? Mikä on sen paikka traumojen hierarkiassa? Fokuspartikkeli vihjaa moksis-tilan vähäisyydestä, joten selvästi on olemassa jokin moksaalisuuden ylittävä kielteinen tila, jonka vallassa voi olla olento. ”Hippulani eivät vinkuneet, mutta olin vain moksis.”

Tammikuun lopussa on erään koelman ”palautuspäivä”. En tiedä, mitä ”palauttamista” siinä on, kun itse sen kirjoitan ja lähetän luettavaksi akatemianherralle. Ei se ole lainassa häneltä. Mutta tuollaista ilmaisua näen tavan takaa käytettävän. Joskus tavan edestäkin. Yliopistossa ei pitäisi enää tavata.

Pohdin myös sitä, kun jotkut ihmiset ja peikotkin ironisesti sanovat jonkin tulevan ”bumerangina takaisin”. Olen lähettänyt ja heittänyt kaikenlaista, eikä mikään ole vielä koskaan tullut takaisin bumerangina. Ei edes bumerangi. Se palasi rakuunana. Hämmensi. (Kirvelikin.) Saipahan ainakin hyvää huttua.

* * *

Tarvitsen henkselit.

Aioin ensin käyttää sanaa ”olkaimet”, mutta se olisi kuulostanut pretentiöösiltä.

* * *

Mennessäni tänään edespäin jalkojeni avulla kuljin ohitse lastentarhan, jossa kasvatetaan tykinruokaa ja tuotantovälineitä yhteiskuntamme tarpeisiin. (Minun lastentarhassani opiskeltaisiin latinaa, runoutta ja filosofiaa.) Taukohetkinään tarhan miniolennot leikin melskeessä huutavat asioita, yleensä kuuluvammin kuin on tarpeen. Suurin osa mekkalasta on tulkittavissa ihmismassoille tyypilliseksi yleismeluksi, joka muodostuu yksilöiden viestinnästä mutta jonka tarkat asiasisällöt eivät ole erotettavissa. Toisinaan katraan parista kuitenkin erottuu karjuntaa, jonka muoto on selvä (lähellä äännettä [ə]) mutta substanssi arvoituksellinen.

En äännellyt tuolla tavalla ollessani pienihminen. Jos allosaurus olisi repinyt jalkani irti ja paennut se muassaan, olisin ollut hiljaa ja toivonut, ett’ei kukaan huomaa. Tunnustan kuitenkin sellaisen tilanteen syyksi pitää kovaa ääntä (se on tehtävä kuitenkin arvokkaasti ja hillitysti). Mutta jotkut ärjyvät yht’äkkisesti hyppiessään sinne tänne lastentarhan pihamaalla. Sitten mietin, että johan vain on aikuistenkin joukossa yksilöitä, joille tärkeintä tuntuu olevan oraaliäänen ylläpitäminen, vaikka sillä ei pyrittäisikään tuomaan esille hyödyllistä tai kiinnostavaa tietoa. Mietin, mikä on tämän viestisisällöttömän äänityypin tarkoitus. Tarkoitan tietysti, että mitä vittua?

Barosaurus_lentus1

Allosauruksia barosauruksen kimpussa. Barosauruksen kimppu on pudonnut maahan.
By Fred WierumOwn work, CC BY-SA 4.0, Link

Nelimastoparkeista puheen ollen, kerronpa nyt samassa yhteydessä, että näin viime yönä unen, joka käsitteli eroosion lailla unia koskevien käsitysteni perusteita. En muista koskaan nähneeni unessa sellaista kirjoitusta, jota olisin lukemaan kyennyt.* Olen näin muodoin arvioinut, ettei uni pysty generoimaan uskottavaa tekstiaineista. Unessani olin ortodoksisessa kirkossa (unen aikaisemmassa vaiheessa olin puistossa mormonikirkon edustalla), jossa neiti-ihminen ojensi minulle Raamatun ja kysyi, onko tämä American Standard Revised Bible.** Silmäilin sen*** nimilehteä ja julkaisutietoja ja muistan lukeneeni siitä aitoa ja oikeaa tekstiä.

* Olen kertonut aiemmin unesta, jossa näin fraktuurakirjoitusta, mutta tässäkään tapauksessa en erottanut tekstin sisältöä. Sain vain impression kirjasintyypistä ja päättelin esitietojeni avulla, mistä papereissa on kyse.

** Se ei ollut.

*** Kirjan, en ihmisen. Ei ole ihmisessä nimilehteä ja ISBN-numeroa. Pitäisikö olla? Kertokaa mielipiteenne kommenteissa. Parhaat argumentit palkitaan säkillisellä ilmaa. Säkki ei kuulu palkintoon.

(Näin myös seuraavina öinä uskontoaiheisia unia. Yhdessä olin vedalaisessa seremoniassa, ja sitä toimitettiin temppelissä, joka näytti goottilaiselta kirkolta.)

* * *

Mietin jo pienenä, että ”kanttiini” on ruma sana. Kuulin sen taas viime viikolla.

On se yhä perkeleen ruma sana.

* * *

Book Review: Pushing Ice

Some time ago, I read Alastair Reynolds’s book Pushing Ice (Jäänpuskijat in Finnish). I chose that one because I wanted to know is Reynolds worth to read. I had earlier read his shorter book Revenger (Kostaja in Finnish), which was passable and ’meh’. But something surely happened in Revenger. This was not the case with Pushing Ice. I picked it up because from what I had found out, it seemed the most interesting of his novels.

Pushing Ice has a great setting. It tells about a group of  mining workers, lead by Captain Bella Lind, who work with sum’ mining stuffs at comets and asteroids. Humankind finds out that Janus, one of the moons of Saturn, is an ancient alien spaceship. Janus leaves the solar system, and Lind’s crew is hired to follow it, find out as much as possible about it, and then come back. They go after Janus, some concerns are raised, and there is some action.

Janus grabs them with it, gathers speed, and brings the crew to a faraway star system without them having any way to ever go back to Earth. They travel faster than light, and their normal lives vanish behind centuries. They end up farther than they had expected, are captured in an alien megastructure, and meet other races that are stuck there in similar manner. They form trade and diplomatic relations with a cool-looking civilisation. There is also a murder mystery, and another mystery with a disappeared worker.

All of this sounds fascinating, indeed.

Barely any of that matters though. What the book is really about is the conflict of two very unlikeable characters and how much and how long they can hate each other just because the other one got pissed because of minor reasons. The mystery of the disappeared worker is recapped in few pages rather than showed and solved, and the murder mystery is just a footnote in a larger and much less interesting drama. Perhaps ’ice’ and ’pushing’ are meant to refer to the main characters’ relation?

The conflict of Bella Lind and Svetlana Barseghian begins when the latter warns the former that they do not have enough fuel and that the corporation knows this and is about to leave them to die after the information has been gathered and sent to Earth. I do not even remember what turned out to be the truth about this claim, or if anything turned out at all, because the point of this concern was to start the icy war between these good and warm-related friends. Whatever was the case is of no concern per se.

Bella does examine the issue but does not find any evidence. Svetlana gets mad that Bella did not just believe her word. That feud continues for decades and goes unreasonably extreme. And none of that is very interesting. They have some power struggle. Bella leads first, and I sympathised Svetlana. But when Svetlana took over, she treated Bella in a very abhorring way. But when Bella took power back, it reminded that she was very much an arsehole too, and Svetlana’s later actions, while stupid, seemed justified.

The book ends with a catastrophe that is caused by this feud. People die. Things explode. And there is the most disgusting alien race I have encountered in science fiction (in real life I have seen worse extraterrestrials). And what happens at the end is … I guess remotely interesting? Surely that is one acceptable way to end a book that has really aimed at nowhere. way. For very much anything else could have happened too. And what is Bella’s and Svetlana’s eventual fate might have some deep meaning.

One revelation (about the length of their travel) and scenarios about the future of humanity in relation to that revelation are intriguing though.

None of this bashing and vilifying is not meant to imply that it is not a good novel. But what you are getting — and most likely Reynolds fans already know this — is not so much a thrilling science fiction adventure epic but a very slow-paced character study and analysis of human emotions and behaviour (and way too much technical information of spaceflight and mining stuff). That is not a sign of a bad or even boring book, but when you see it on a bookshelf of a library or a bookshop, know what you are about to do.

If you want to read hundreds of pages of two unlikeable characters hating each other for decades for quite stupid reasons, to read a book that ignores much more interesting elements of a sense-of-wondery setting and skips lots of potential suspense, this is the right one for you. Pushing Ice is everyday life drama in a world that is much more grandieur than the characters’ personal anger can grasp. It is not of my expertise to say how believable their wrath is.

And there were not enough kittens.

* * *

Sekapohde XV: Köyhyyden murhe ja verkon hitauden katalat kirot

Kaakamovaara_May2008

Kuvan vaara ei liity tapaukseen. Tai saattaa liittyäkin. Vitustako minä tiedän? (Lähde)

Kävin taas jokin aika sitten tapaini vastaisesti kaupungin keskustassa vaaroja* uhmaten, sillä oli minun käytävä pankissa ja uusjalkineetkin hankittava. Kerjäläiseltä varastamisen sijaan päätin ne ostaa kenkäinmyyjältä siten kuin laki asiasta säätää. Säät ja ilmat säätää joku muu. Siihen oli syynsä, miksi menin pankkiin enkä käyttänyt taikaverkon rahanlainaajapalvelua, mutta sen tarinan kerron toisessa ajanhetkessä, mikäli säiden ja ilmain säätäjä suo (esimerkiksi räme).

Hansakorttelissa oli joku rempseä suomalaisasiamies tivaamassa Rakennustöiden Herralta, että onko heillä pimeää työvoimaa. Kovaan ääneen kertoi vain valvovansa kansalaisoikeuksia. On hänen oikeutensa valvoa kansalaisoikeuksia. Tein samalla havainnon, että ne muut tekivät töitä ja hän ei.

Menin sitten kirjakauppaan. Näin siellä kirjan ”Venäjä-trolleista”. Terävällä älylläni huomasin pian, ettei se liittynyt slaavilaiseen folkloreen. Mietin myös, minkä tautta meidän päivinämme saa henkilö journalistipalkinnon, apurahan, kirjasopimuksen ja arvostetun aseman osana yhteiskunnan kermaa väittämällä, että kanssamme Internetissä eri mieltä olevat tahot ovat ulkomaisten tiedustelupalveluiden vihamielisiä agentteja, kun vielä vajaa vuosikymmen sitten sellaista henkilöä kehotettiin menemään hoitoon.

Kirjakaupassa näin myös kiehtovat kirjat Egyptin historiasta ja mormonismin historiasta. Olisin ne mielelläni ja käsilläni mukanani vienyt, mutta maksoivat ne yhteisrahallisesti saman verran kuin maksoivat kenkäni.** En lepää ennen kuin ne lepäävät hyllyssäni. Tai ehkä lepään. Saattaa mennä kuukausia. Mielenkiintoni kohdistui myös engelsmannien kielellä laadittuun kirjasarjaan, jonka osatekijät olisivat maksaneet merkittävästi vähemmän kukin (vaikka kukitta olivat), mutta nöyrä ja luopuvainen on köyhän mieli.

* En nähnyt lainkaan vaaroja enkä tuntureita. Mutta odotuksiani en muokkaa.

** Huomasin juuri, että jos olisin ottanut mukaan auktorisoidun paperin, olisin saanut kenkäin hinnasta alennusta. Tämä olisi käynyt pirtaani vallan hyvin. Nyt vituttaa säästämättä jäänyt raha. Vituttaa myös, että yhteyteni taikaverkkoon toimii useita sekunteja mieleni suositusta jäljessä, kun listaan kirjoitusmerkit ruudulle, eikä minkään demoonisen ilmaisun kovaäninen julkituonti näytä asiaan vaikuttavan.

* * *