A Cat Among the Pidgeons

Since 2015, I have written a novel. It would be a part of a larger story that, according to the current plan, consists of five novels. I started to write it in Finnish, obviously, but it has later become clearer that it need to be written in English.

I got this idea when I heard that Finnish author Emmi Itäranta (whose Memory of Water is an excellent book) has written her books in Finnish and English. I thought it would probably be wise to do the same, although it took some time to believe that I could do so. It is not easy to get a book published in Finnish, and even harder it is to get it translated from Finnish. I could remove one obstacle and write it in English.

For the last weeks, alongside doctoral studies, I have edited the latest version of the Finnish script and re-written it in English. As a result, I should have two manuscripts. But the English text seems to be crap. The problem is, obviously, that it is not another script but a translation. Translating is not my cup of virgin blood.

I probably continue with the current method through the first novel because the Finnish script already exists. But with later books, I will try to use English only (as another Finnish author, Hannu Rajaniemi, does). Translating is not significantly easier with one’s own text than with someone else’s — but creating new text in English is not problematic.

I have been convinced by the Internet spirits, that there are significant benefits in writing in a foreign language. The reason for this is something I quote from one of the entries I have read lately. It is about Haruki Murakami:

He had just completed his first kitchen-table novel and found the final result to be lacklustre. As he describes it, his thoughts were simply too complex and when he tried to put them on paper ‘the system crashed.’ For this reason, Murakami chose to rewrite the opening of his novel in English, despite his limited abilities in English composition. But it was precisely the limitations of writing in a foreign language that removed the obstacles he faced trying to write in his native one; unable to pen complex thoughts in English, he discovered that his language became more simplified and free of unnecessary components. He began to find his rhythm and learned that trying to impress in his native tongue by forcing himself to write a beautiful phrase was actually making him a worse writer instead of a better one.

My Finnish text is full of useless words, which makes it hard to translate and also probably unpleasant to read. (But obviously, sometimes overdoing Finnish is intentional.) But if I write a text in English — as I have done with one novella and currently doing with my doctoral thesis papers — the text becomes better. It is easier to dwell in Finnish and go forward in English. It is also easier to express some things in a foreign language for distance reasons.

I may have used some English expressions wrong in this entry. Like the word entry. But I have seen it used this way. Re-creating my novel script in English is anyway the second of my two biggest problems. The second problem is that Dark Matter is cancelled. And that problem is quite significant. It is the best show there have ever been.

* * *

Mainokset

Sekapohde XI: Myyttinen valtakunta

En ole koskaan käynyt Maarianhaminassa, vaikka se on lähellä. Se vaikuttaa myyttiseltä paikalta. Se on Suomen kaupunki, silti kuin toisessa ulottuvuudessa. Jos sinne pääsisi junalla, olisin eittämättä jo käynyt siellä, uteliaisuuden opastamana.

Millainen paikka on Maarianhamina? Onko siellä haltioita? Velhoja? Lohikäärmeitä? Luultavasti ei. Jos niitä siellä olisi, olisi kait niitä Turussakin. Ja luultavasti Humppilassa. Se ei ole kaukana. Ainakin niissä olisi kuultu haltioista, velhoista ja lohikäärmeistä.

Turussa tosin on kuultu sellaisista. Se ei voi olla sattumaa. Tai se voi olla. Jos todellisuus on keittoa. En tiedä, mitä keitossa ovat ”sattumat”, sillä en useinkaan käsittele keittoja. En liioin etsi tietoa siitä, mitä sattumat keitossa ovat. Se ei luultavasti ole kiinnostavaa.

En myöskään hakukoneta esiin kuvia Maarianhaminasta. Se saattaisi rikkoa lumouksen. Sen vallassa olevat maarianhaminalaiset pääsisivät vapaaksi. En ehkä koskaan mene sinne. Haaveilen siitä vain. Kuka tietää, onko Maarianhaminaa edes olemassa?

* * *

Sekapohde X: Sokkelin arvoitus

Päivällä tein leipiä (laitoin siis asiaa markkinataloudesta ostetuille leiville; en niitä itse leiväntekoaineesta valmistanut) ja asettelin ne leikkuulaudalle. Tiedostamattomasti laitoin ne siten, että ne olivat samansuuntaisesti. Kun huomasin tämän, kuvittelin, että ne ovat avaruusaluksia matkalla vihollisen kimppuun.

Tämä sai minut pohtimaan, mikä on paras tapa päästä vihollisen kimppuun. Jäisin tietenkin vaanimaan, kun vihollinen poistuu kukkakaupasta, jonne olen häntä seurannut. Sitten hyppään kimppuun ja otan sen. Heitän kukkavihon pois. Sitten tarkastan, onko hänellä muita vihkoja. Jos ei, hän ei ole enää vihollinen.

* * *

Mitä kirottua juutasta on ”väljä vesi”? Ostin ruoan, joka on keitettävä sellaisessa. En aikonutkaan sitä jääkuution sisällä keittää, mutta nyt alkoi tuntua siltä, että toisinaan niinkin voisi tehdä.

Sangen usein valmistusohjeet hämmentävät, mutta keittoasioiden tapauksessa on se soveliastakin. Silloin minun ei tarvitse hämmentää itse vaan saan käyttää sen ajan miettimällä esimerkiksi avainviulua tai sokkelia. Minun piti tosin googlata, mikä on sokkeli, sillä en sitä tiennyt.

Sokkeli.jpg

”Sokkelista käytetään myös nimitystä perusmuuri.” – Wikipedia. By Wikiman897 – Oma teos, CC BY-SA 3.0.

Sekapohde IX: Beltane – Metafyysillinen kronometri

Ellei olisi pääsiäinen juuri ollut käsillä – kuin lammaksen veri uhripapin hyppysissä –, olettaisin, että nyt on joulu. Mutta sittenpä tajusin, että on tietenkin beltane-juhlan aatto. Sen tautta ovat lähitienoon asukkaat pakanallisiin asusteisiinsa sonnustautuneet ja väkijuomia muassaan kantavat. Toivottavasti pian tekee kunnianarvoisa maaherra tästä menosta lopun, sillä karkean rahvaan läpi vei tieni puotiin ja takaisin.

Viime yönä näin unen, jossa Turun Kauppatorin laidalla oli linna, ja siinä linnassa katselin ruosteista ja hajonnutta kelloa. Sillä oli jonkintapainen metafyysillinen merkitys, jota ei minun tietooni unessa ehditty saattaa. Ja se uni päättyi, kun pahantekijäksi uskomani laitettiin kottikärryihin, joilla hän lensi Kuuhun. Lentäessään yli Kauppatorin huusi hän kehotuksen kaikille seurata häntä. Rebelliöösiä henkeä oli käytöksessään.

Loppupäivän käytän pohtien idän kirkon mystillistä eskatologiaa.

1024px-Beltane_Bonfire_on_Calton_Hill

Beltanen juhlintaa skottikansan mailla. Kuva: By Rosser1954 – self-made – Roger Griffith, Public Domain.

* * *

Sekapohde VIII: Arkkivihollisille huutia

Onko mahdollista pötkiä muuallekin kuin pakoon? Tapaatteko pötkiä? Miten se eroaa juoksemisesta? Jos se tarkoittaa pelkästään pakoonjuoksentaa, lienee tarpeetonta sanallisesti lisätä, että se suoritetaan pakoon (pötkiä pakoon = pakoonjuosta pakoon).

Jos siis palkkatappajasi tulee sanomaan: ”Arkkivihollisenne pötki”, on selviö, että hän on tätä myös miettinyt ja näin muodoin älyllispersoona. Hän jos kuka arkkivihollisenne paosta yhyttää ja listii. Tai jos on vihollinen paperiarkki, tämän silppuroi.

Paperiarkki mitä luultavimmin piiloutuu arkistoon, ehkäpä riisin sekaan. Siellä se ei huomiota herätä (ja nukuttaa ei huomiota voine). Jos tulen tätä ajatelleeksi, lienen palkkatappaja vailla vertaa. Verran siis jostain hankkinen, mutta nyt voisi olla iltateen aika.

* * *

Miten tehdään, kun tehdään toden teolla? Se kuulostaa tavalta tehdä muodostamalla asiantila. Mutta miten muutoin voisi tehdä? Olemalla propositio? Helpompaa lienee olla asiantila kuin abstraktiolio.

Miksi sanotaan, että jotain tehdään jostain ”käsin”? Esimerkiksi YK:ta johdetaan New Yorkista käsin. Tokkohan vain johdetaan käsin. Ei ylety. Ei näy sieltä viitonta globaalisti – paitsi ehkä videoneuvottelulaitteitse.

Missä ovat huudit? Miten ollaan huudeilla? Saatteko huutia, jos menette väärille? Onko mentävä huudeille ollakseen jonkun pakeilla? Kuinka monta paetta mahtuu yhteen huutiin?

Jos on varmuuden vuoksi, onko varmuuden luode? Entä varmuuden koillinen? Muuallako ei koita ole, aamun tai muutoinkaan? Sinnekö kannattaa gobeliinit viedä?

(Taivutusmuoto ”vuoksen” kuulostaa siltä, että nominatiivin pitäisi olla ”vuos”. Vrt. hius–hiuksen. Toisaalta: äes–äkeen, jolloin sanan ”vuos” genetiivi olisi ”vukeen”, ja eihän se nyt käy.)

Joustopiikkiäes takaa. Kuvalähde: Rasbak – Oma teos, CC BY-SA 3.0.

PS. Ensimmäinen julkaisuni aitona akateemisen älymystön edustajana löytyy täältä.

* * *