Sekapohde XII: Pupuvampyyrikyborgi

Että sinä mieluummin vietät aikaasi todellisten ihmisten kanssa ja teet todellisia asioita? Painu nyt vittuun.

— Hannu Rajaniemi, Näkymättömät planeetat

Käwin juuri kirjakaupassa. Jalkaisin menin, sillä rutto wei muulin. Ostin uuden muistikirjan, jotta woisin mietteitä ylöskirjata. Alkaa wanha jo saawuttaa wiimeistä siwuaan. Niin ikään ostin Mestari Kongin Keskustelut, kiinanuskoisten pyhiä kirjoituksia, jotka Suomenmaan kansan kielelle owat taannoin käännetyt. Niiden äärellä sitten teetä juoden pohdin.

Muutoin onkin siinä kaupassa filosofian kirjain määrä wähäinen ja jumaluusopin tätä nykyä olematon. Ne owat tyystin elämäntaito-oppailla korwanneet. Tällaisesta kerettiläisyyden rehottamisesta minä wielä wihaisen kirjelmän maaherralle laadin – ja siitä, että kowin suuria owat yhäti kirjain hinnat. Joku katala juut… rahanlainaajako hinnat huimina pitää?

Kerronpa myös, että kun käwin uuden tietokoneen muutama kuu sitten ostamassa, kehui tawaranesittelijä, että jo on hywä kone, saattaa toimia jopa neljä wuotta, jos ei sen äärellä hengitä. Satoja killinkejä sellaisesta tuli pulittaa. Neljä ajastaikaa! Jo on tämä rappion aika, kun neljän wuoden käyttöikää pitäisi kauppatahon mielestä lumoutuneena äimistellä.

Wakaasti uskon, että parempien aikojen rele- ja reikäkorttikoneet owat yhä toimintakuntoisia. Sellaisen minä wielä pirttiini.

* * *

Kävin puodissa ostamassa aineita, muun muassa perunasalaattia. En ole ihan varma, onko siinä salaattia. Perunaa on. Ja jotain valkeaa mössöä. Sitä miettiessäni mieleeni tuli Fjodor Dostojevskin novelli Valkeat yöt. Se on hyvä. Kauppahyllyntarkastelussa vahvistui samalla viime kuukausien aikana tekemäni havainto, että jauhelihapihvejä ei ole enää olemassa. Ennen niitä oli. Ennen oli myös luolakarhuja. Ne ovat jänniä.

Maksunottajaneidolla oli nuha. Jos olisin kusipää, olisin sanonut: ”Sitä on liikkeellä, heh heh.” Koska ainahan sitä, saatana, on. Ollessani palaamassa siihen tilaan, jota rajaavien seinien sisällä asun ja pohdin, näin maassa ns. makeisen. En siihen koskenut, sillä terävä ja observantti mieleni tunnisti siinä heti ansan.

* * *

Minua kovasti hämmentää, että 1500-luvulle sijoittuvan Reign-sarjan toisen jakson lopussa oleva nurmikko näyttää siltä, että se on ajettu ruohonleikkurilla. Ruohonleikkurihan keksittiin vasta 1830. Miksi kaikki on paskaa ja väärin?

Sitä, että Nostradamus näyttää sarjassa kerronnallisista syistä väärän ikäiseltä, voin vallan hyvin katsoa sormien läpi. Minulla on läpinäkyvät sormet.

Olisipa minulla kätyreitä. Seisoisin heidän kanssaan vuoren rinteellä ja katselisin, kun arkkiviholliseni pakenee erämaahan. Hän pysähtyisi, katsoisi minua kohti puiden lomasta ja jatkaisi sitten pakoaan. Sitten kätyrini lähtisivät hänen peräänsä. Tästä haaveilen. Ja siitä, että olisin pupuvampyyrikyborgi.

* * *

Mainokset

Yleispohde I: Valtamedian Ytimessä

Ensimmäiseksi suosittelen lukemaan Olli Tammilehdon artikkelin ”Infosota ja journalismin kuolema”. Sen jälkeen kannattaa lukea Tammilehdon blogiteksti siitä, kuinka journalismin kuolema näkyy itse tekstin julkisuuteen saattamisen prosessissa.

Tarinoita sodasta on paljon, mutta kuinka moni niistä 
on totta? Totuudellisuuteen pyrkivä sotajournalismi on vaikeaa, sillä osapuolet pyrkivät vääristämään tietoja omaksi edukseen 
ja niiden tarkistaminen on usein hengenvaarallista. Tässä tilanteessa voi helposti syntyä itse itseään vahvistava kertomus, jolla on vain vähän tekemistä todellisuuden kanssa: sodan alussa epäluotettavista ja hatarista lähteistä saadun tiedon perusteella luodaan tulkintakehys ja myöhemmin saapuvasta tietovirrasta suodatetaan pois tähän sopimaton tieto.

https://www.rauhanpuolustajat.org/infosota-ja-journalismin-kuolema/ 

Siis minun artikkelini ongelmana eivät olleet valeuutissivustot vaan se, että käytin lähteitä, jotka eivät olleet linjassa valtamedian kanssa.

Alho kertoi, että opetus- ja kulttuuriministeriö, joka jakaa mielipidelehtitukea, vaatii nyt, että myös mielipidelehtien on tarkistettava faktoja. Jos tämä tarkoittaa mukauttamista valtamedian näkemyksiin ja tulkintoihin, kuten nyt vahvasti näyttää, mielipidelehtiä ei kohta ole tai jos on ne eivät saa mielipidelehtitukea.

http://www.tammilehto.info/blogi/2017/11/20/sensuuria-valeuutissyytosten-varjolla/ 

”Infosota ja journalismin kuolema” on erinomaisen mainio artikkeli. Olen sitä suositellut, ja suosittelen jatkossakin. Ydin-lehden palaute on ilmeisen epärehellistä. He eivät kerro, mikä lähteistä on ”valesivusto”. Hankala sitä onkin sanoa. Ehkä vähiten tunnettu ja arvovaltainen on Consortium News? Se ei ole tullut itselleni ainakaan kovinkaan tutuksi, vaikka olen joskus sivua vilkaissut.

Facebookissa Ydin-lehti juoksee piiloon journalistin ohjeiden taakse:

”Ydin-lehdellä on vastaava päätoimittaja ja olemme sitoutuneet journalistin ohjeisiin. Se tarkoittaa sitä, että kaikkea emme julkaise etenkin jos jutussa on väittämiä, joiden lähde on epäselvä tai selvästi valheellinen. Tämä on nyt aiheuttanut pahaa mieltä. Me emme nimittäin julkaise mielipidekirjoituksia.”

https://www.facebook.com/ydinlehti/posts/1285234561582470

(Mielipidelehtituki heille toki kelpaa.)

”Faktantarkistus” on de facto pyrkimys mukauttaa tiedonvälitys valtaa pitävien ideologiaan. Valtamediathan sitä tekevät, eivät riippumattomat tutkijat, ja media edustaa aina omistajansa maailmankatsomusta. Ydin-lehti on nyt ilmeisesti päättänyt mukautua saadakseen rahaa. Ja toki, ammattimainen lehti tarvitsee rahaa pystyäkseen elämään, mutta jos sisältö näin uhrataan, lehden arvoa on vaikea nähdä.

Aiheesta lisää:
http://www.revalvaatio.org/valeuutisten-huuma-ja-vaara/
http://www.revalvaatio.org/valeuutisten-anatomia-washington-postissa/
http://patomaki.fi/2015/06/hesarin-aika-on-ohi/

* * *

A Holy Grail in a Bookshelf

One of my scholarly interests is an esoteric philosophy called perennialism. To put it briefly, perennialism is a view that there are some profound truths that have been given to mankind by the Absolute (that can be identified, for example, as the God or Śūnyatā) either by direct divine revelation, meditative realization or natural reason in ancient times. These truths have then existed among humans inside of religious, mythological and philosophical traditions.

In Western esotericism, these profound truths are called philosophia perennis and prisca theologia. The former term was first used by a Catholic and Neo-Platonic theologian Agostino Steuco in the 16th century. In the early modern period, Gottfried Wilhelm Leibniz wrote about the topic, and in the 20th century Aldous Huxley wrote a book about it, The Perennial Philosophy. In Hinduism, sanātana dharma is similar term to philosophia perennis.

In the 20th century, the term perennialism was associated with a movement established by René Guénon and Frithjof Schuon and continued by Ananda Coomaraswamy and Titus Burckhardt. Guénon noticed that the esoteric movements of the modern West do not actually hold any primordial revelation or initation, so he abandoned them and rather went to look for the perennial wisdom from traditional religions. Later, Schuon cultivated his ideas further.

Frithjof Schuon used the term sophia perennis which includes philosophia perennis and religio perennis. He can be considered as the most notable perennialist thinker and author, and he originated the purely spiritual lineage of the Guénonian movement. Its most significant living thinker is an Iranian Sufi scholar, Seyyed Hossein Nasr. There is also more politically oriented branch that can be seen as a deviation from the Guénonian spiritual philosophy.

I am also under the impression that neo-Thomist philosophers, like Frederick Copleston, and New Agers also consider perennial philosophy as part of their thinking, but I have not yet looked into that. I am probably going to do that at least what comes to the neo-Thomist interpretation. The most interesting book I have so far read about perennialism is Paths to the Heart: Sufism and the Christian East (ed. James S. Cutsinger), written in Schuonian spirit.

* * *

A Cat Among the Pidgeons

Since 2015, I have written a novel. It would be a part of a larger story that, according to the current plan, consists of five novels. I started to write it in Finnish, obviously, but it has later become clearer that it need to be written in English.

I got this idea when I heard that Finnish author Emmi Itäranta (whose Memory of Water is an excellent book) has written her books in Finnish and English. I thought it would probably be wise to do the same, although it took some time to believe that I could do so. It is not easy to get a book published in Finnish, and even harder it is to get it translated from Finnish. I could remove one obstacle and write it in English.

For the last weeks, alongside doctoral studies, I have edited the latest version of the Finnish script and re-written it in English. As a result, I should have two manuscripts. But the English text seems to be crap. The problem is, obviously, that it is not another script but a translation. Translating is not my cup of virgin blood.

I probably continue with the current method through the first novel because the Finnish script already exists. But with later books, I will try to use English only (as another Finnish author, Hannu Rajaniemi, does). Translating is not significantly easier with one’s own text than with someone else’s — but creating new text in English is not problematic.

I have been convinced by the Internet spirits, that there are significant benefits in writing in a foreign language. The reason for this is something I quote from one of the entries I have read lately. It is about Haruki Murakami:

He had just completed his first kitchen-table novel and found the final result to be lacklustre. As he describes it, his thoughts were simply too complex and when he tried to put them on paper ‘the system crashed.’ For this reason, Murakami chose to rewrite the opening of his novel in English, despite his limited abilities in English composition. But it was precisely the limitations of writing in a foreign language that removed the obstacles he faced trying to write in his native one; unable to pen complex thoughts in English, he discovered that his language became more simplified and free of unnecessary components. He began to find his rhythm and learned that trying to impress in his native tongue by forcing himself to write a beautiful phrase was actually making him a worse writer instead of a better one.

My Finnish text is full of useless words, which makes it hard to translate and also probably unpleasant to read. (But obviously, sometimes overdoing Finnish is intentional.) But if I write a text in English — as I have done with one novella and currently doing with my doctoral thesis papers — the text becomes better. It is easier to dwell in Finnish and go forward in English. It is also easier to express some things in a foreign language for distance reasons.

I may have used some English expressions wrong in this entry. Like the word entry. But I have seen it used this way. Re-creating my novel script in English is anyway the second of my two biggest problems. The second problem is that Dark Matter is cancelled. And that problem is quite significant. It is the best show there have ever been.

* * *

Sekapohde XI: Myyttinen valtakunta

En ole koskaan käynyt Maarianhaminassa, vaikka se on lähellä. Se vaikuttaa myyttiseltä paikalta. Se on Suomen kaupunki, silti kuin toisessa ulottuvuudessa. Jos sinne pääsisi junalla, olisin eittämättä jo käynyt siellä, uteliaisuuden opastamana.

Millainen paikka on Maarianhamina? Onko siellä haltioita? Velhoja? Lohikäärmeitä? Luultavasti ei. Jos niitä siellä olisi, olisi kait niitä Turussakin. Ja luultavasti Humppilassa. Se ei ole kaukana. Ainakin niissä olisi kuultu haltioista, velhoista ja lohikäärmeistä.

Turussa tosin on kuultu sellaisista. Se ei voi olla sattumaa. Tai se voi olla. Jos todellisuus on keittoa. En tiedä, mitä keitossa ovat ”sattumat”, sillä en useinkaan käsittele keittoja. En liioin etsi tietoa siitä, mitä sattumat keitossa ovat. Se ei luultavasti ole kiinnostavaa.

En myöskään hakukoneta esiin kuvia Maarianhaminasta. Se saattaisi rikkoa lumouksen. Sen vallassa olevat maarianhaminalaiset pääsisivät vapaaksi. En ehkä koskaan mene sinne. Haaveilen siitä vain. Kuka tietää, onko Maarianhaminaa edes olemassa?

* * *