Raapale L: Cliffhanger

Teen parhaani ollakseni päästämättä irti kallionkielekkeestä, vaikka en ole vielä osannut päättää, onko siinä parempi olla kuin positiotamme ympäröivien tyrannosaurusten mahoissa. Erään petodinon pesään ilmestyminen ei ole ollut parhaita ratkaisuja tällä vaelluksella.

”Gottschalk, sinä varmaan tiedät, kuinka tästä selvitään?”

Taikapupu Gottschalk roikkuu vyöstäni kiinni pitäen miettiväisen näköisenä. Olen vakuuttunut siitä, että hän kohta saa paikalle lentävän lautasen tai ehkä lentävän maton – minkä hyvänsä hän katsookin parhaaksi tavaksi päästä tyrannosaurusten laumaa karkuun.

”Joo, nyt ei ole tarjolla mitään.”

”Ei mitään?”

”Alkavat ideat loppua. Jos vain odotetaan tässä?”

”Kuinka kauan?”

”Kunnes keksin jotain uutta. En haluaisi toistaa itseäni.”

Huokaisen. ”Käyköön siis niin.”

* * *

Mainokset

Raapale XLIII: Kaniinikansan tarut

”Alussa Alku-Pupu loi metsät ja vuoret. Hän emanoi Itsestään Oryctolaguksen, josta syntyivät Isä-Pupu ja Emo-Pupu valtaistuimillaan. Heidän etutassuistaan saivat alkunsa harmaakanit, mustakanit, valkokanit ja ruskeakanit. Alku-Pupu puhalsi ensimmäisiin kaneihin hengen ja sanoi heille: ’Lisääntykää ja täyttäkää laakso’, ja Alku-Pupu antoi heille lahjaksi virtaavat vedet, maan antimet, puiden suojan, Lapinia-tähden valon ja lumihanget.”

”Kun muinaisina aikoina tietämättömyys Pupumaassa alkoi yltyä ja kettukansa uhkasi kanien rauhaa, lähetti Alku-Pupu profeetaksi Kaniesinin, suuren tietäjän, ja puolustajaksi Puphulainnin, urhean soturin. He karkottivat pahanlaatijat ja palauttivat sivistyksen soihdun kaniinien kansalle. Jonain päivänä he palaisivat johdattamaan pupujen sielut takaisin jumalaiseen Valoon.”

– Fragmentteja kaniinikansan pyhistä kirjoituksista ja kansantaruista

* * *

Raapale XLI: Downfall

Sisällissota on syttynyt Keijumetsän tasavallassa. Vastarintasissit ja Pupuchetin hallintoa tukevat joukot vaanivat ja tulittavat toisiaan puiden latvoista ja kallionkoloista.

Taistelujen levittäytyessä presidentinpalatsin läheisyyteen pakkaa Pupuchet tavaroitaan ja valtion varallisuutta matkalaukkuunsa. Hän kipuaa alas puusta ja katoaa laukkuineen katajistoon.

Turvassa, ehtii Pupuchet ajatella. Hän heittää laukkunsa lampeen, hyppää sen päälle ja soutaa joutsenen luokse. ”Vie minut kettujen maahan, niin saat palkkion.”

Joutsen nousee lentoon tyrannikani selässään, mutta kauas he eivät ehdi, kun Pupujen Punakaartin koivuhalosta valmistama raketti iskeytyy joutseneen, joka putoaa liekehtien alas.

Kenraali Pupuchet syöksyy korkeuksista kohti kallioita, mutta viimeisillä hetkilläänkään verenhimoinen ja Keijumetsän paperitehtaalle myynyt diktaattori ei kadu mitään.

* * *

Raapale XXXIII: Petoksia ja vainoharhaa

Mustien pupujen ruhtinas istui kivisalissa valtaistuimellaan, kun kissa tassutteli kivisiltaa pitkin hänen luokseen.

”Uther Pörröhäntä, ilmeenne ei kieli hyvistä uutisista.”

”Oi Reinhold Tupsukorva”, kissa sanoi, ”kuten arvelitte, vihollinen on lähettänyt maahan agentteja, jotka surmaavat teidät ja kaappaavat vallan, kun kettulegioona vyöryy rajan yli.”

”Arvasin, kierot elukat! Muut kaniheimot eivät varmaan edelleenkään pidä ongelmaa omanaan?”

”He pitänevät konfliktia vain Vulpesian ja Svartkanistanin välisenä vielä, kun kettuarmeija jo marssii kohti heidän kaupunkejaan.”

”Etsikää ja surmatkaa kissajoukkoinenne kanit, jotka tekevät yhteistyötä kettujen kanssa.”

”Näin tapahtuu.”

Kettujen kanssa liittoutunut Uther surmasi suuren joukon Reinholdin armeijasta tämän omalla valtuutuksella. Kanivaltiot kaatuisivat Vulpesian tieltä yksi kerrallaan.

* * *

Raapale XXXII: Omituinen päivä

Kun aamulla heräsin vuoteessani, koin jonkin olevan oudosti. Nousin vuoteesta ja hyppäsin lattialle. Sänkykin tuntui tänään tavallista korkeammalta. Kävelin peilin eteen, ja peilistä minua tuijotti kissa. Itseäni en nähnyt. Päätin unohtaa omituisen tuntemukseni ja mennä pesemään itseni.

Lähdin sitten kävelemään yliopistolle, ja matkalla minua hämmensivät ihmiset, jotka tulivat minua silittämään. He lässyttivät minulle oudosti. Kainalossani olevat kirjat heidän mieliään lienevät askarruttaneet. Sitten joku keskenkasvuinen nilkki heitti minua kävyllä.

Tällaisista vastoinkäymisistä sangen lannistuneena palasin takaisin asuntooni. Talvinen ilta pimenikin jo sopivasti. En saanut tassuihini teekuppia. Hyppäsin nojatuolille makaamaan ja tunnustin mielessäni tosiseikat. Minä olen nyt kissa. Ehkä huomenna olisi parempi päivä.

* * *