Sain idean, jonka voisin toteuttaa, jos eläisimme niinä parempina aikoina, jolloin viestintä oli toista kuin tämä nykyajan kunnoton meno, ja jos olisin niitä rakkareita, jotka mielellään tekevät lähimmäisilleen alhaisia kepposia.
Menisin lennätintoimistoon ja ojentaisin asiakaspalveluhenkilölle binäärisarjoja kohteelleni lähetettäväksi. Vastaanottaja sitten alkaisi tehdä paperille lyijykynällä pisteitä saamiensa ohjeiden mukaisesti. Kun työ olisi valmis, paperilla olisi mustavalkoinen korkearesoluutioinen kuva esimerkiksi perseestä.
Mutta onneksenne en ole sentapainen heittiö, joka haluaa infliktoida kolttosia kanssaihmistensä riesaksi.
* * *
Kävin rahanlainaajayrityksen neidolta kysymässä, että ”kah, jokos saa käyttää verkkopankkia puhelimetta?” Minulle vastasi neito harmikseni, että ”ottia tuota, ei”. Tokaisi sitten joku, että ”ostakaahan, herra maisteri, semmoinen pre-paid, niin sittenhän sujuu maksanta”. Sanoin, että ”ehkäpä minä tätä harkitsen”, vaikka tuommoisesta Mefistofeleen rappiosta haluaisinkin erossa pysyä.
Tiedustelinkin sosiaalisessa mediassa herrasväeltä: Kuinka monta kolikkoa menee sellaisen esimaksettu-kortin hankintaan? Onko sen jatkuvuuden turvaamiseksi suoritettava toistuvia maksutoimituksia? Näistä sitten arvioitsen, että kuluuko pre-paid-perustaiseen toimintaan enemmän kuin olisi asiakasserviisin hinta pankin toimitiloissa.
PS. Luennoija käytti tänään sanaa ”redundantti”. Tähän mennessä olen kuullut tuon sanan vain mieleni sisällä. Nyt se saapui sinne väliaineitse toisen tietoisuudesta. Ilahdutti tämä. Herätti minussa kuin aavistuksen siitä, että satujen maailma on sittenkin olemassa jossain aineen verhojen takana.
* * *
Cats at a tea party. Art by Louis Wain (1860–1939)
* * *
Olin elokuvateatterissa.* Elokuvainnäytäntäyhtiö ei anna enää opiskelija-alennusta, ellei osta näytössaliinsisäänmenemislupapaperia Keskinäisverkosta, ja en voi ostaa ennen kuin saan verkkopankkihaltijan päästämään minut sitä käyttämään ilman etäkeskustelulaitetta. Ja unohdin, että olisin voinut saada Plussa-pisteitä.
Tai oikeastaan en unohtanut. Olin ottanut kortin jo esiin. Mutta kysyin myyjäolennolta, että saakos opiskelija alennusta (tai saako opiskelija-alennusta), ja siinä oli jo paljon sanallista kommunikaatiota, niin en sitten kysynyt Plussa-kortista, että saako pisteitä, saako. Laitoin kortin takaisin lompakkoon, koska olisi ollut noloa, jos olisin käyttänyt korttia, mutta se ei olisikaan ollut Plussa-pisteidensaantipaikka. Sitten olisi pitänyt selittää. Vitutti.
Pankissa joku vanha herra sanoi, että nykyaikana inehmot aina tekevät kaiken Keskinäisverkossa. Hänelläkin oli viestintäkone, jonka väellä olisi voinut laskun maksaa, mutta hän halusi tavata ihmisiä. Sanoi, että kyllähän välillä pitää lähteä lajitoverten kanssa olemaan tekemisissä. Keskustella. Kohdata kanssaihminen. Inhimillisesti. Sanoin, että niin minäkin ajattelen, että siksi lähdin pankkiin minäkin sateessa maksamaan vuokraa.
Kunhan vain saan verkkopankin takaisin käyttöön, en koskaan enää mene ulos.
* Miettikää, miten erilainen tilanne olisi ollut, jos olisin sen sijaan ollut elokuva teatterissa.
PS. Uskallan väittää, että tämä päivitys on paremmin strukturoitu kokonaisuus kuin juuri päättynyt Star Wars -trilogia.
* * *
Zen of Letters 