A Holy Grail in a Bookshelf

One of my scholarly interests is an esoteric philosophy called perennialism. To put it briefly, perennialism is a view that there are some profound truths that have been given to mankind by the Absolute (that can be identified, for example, as the God or Śūnyatā) either by direct divine revelation, meditative realization or natural reason in ancient times. These truths have then existed among humans inside of religious, mythological and philosophical traditions.

In Western esotericism, these profound truths are called philosophia perennis and prisca theologia. The former term was first used by a Catholic and Neo-Platonic theologian Agostino Steuco in the 16th century. In the early modern period, Gottfried Wilhelm Leibniz wrote about the topic, and in the 20th century Aldous Huxley wrote a book about it, The Perennial Philosophy. In Hinduism, sanātana dharma is similar term to philosophia perennis.

In the 20th century, the term perennialism was associated with a movement established by René Guénon and Frithjof Schuon and continued by Ananda Coomaraswamy and Titus Burckhardt. Guénon noticed that the esoteric movements of the modern West do not actually hold any primordial revelation or initation, so he abandoned them and rather went to look for the perennial wisdom from traditional religions. Later, Schuon cultivated his ideas further.

Frithjof Schuon used the term sophia perennis which includes philosophia perennis and religio perennis. He can be considered as the most notable perennialist thinker and author, and he originated the purely spiritual lineage of the Guénonian movement. Its most significant living thinker is an Iranian Sufi scholar, Seyyed Hossein Nasr. There is also more politically oriented branch that can be seen as a deviation from the Guénonian spiritual philosophy.

I am also under the impression that neo-Thomist philosophers, like Frederick Copleston, and New Agers also consider perennial philosophy as part of their thinking, but I have not yet looked into that. I am probably going to do that at least what comes to the neo-Thomist interpretation. The most interesting book I have so far read about perennialism is Paths to the Heart: Sufism and the Christian East (ed. James S. Cutsinger), written in Schuonian spirit.

* * *

Mainokset

Tutkimuspohde I: Frithjof Schuonin esoteriasta

Kuva: WorldWisdom.com.

Kuva: WorldWisdom.com.

Tämä olkoon ensimmäinen tutkimuspohde, jollaisissa olen käsittelevä sellaisia asioita, joiden parissa akateeminen kiinnostukseni pyörii – ympäriinsä pyörii. Vinhasti. Ensimmäispohteen aiheena on graduaiheeni. Ja lienee heti sydämenne särjettävä ja kerrottava, että ainakaan vielä en ole saanut aikaiseksi graduni lataamista sähköiseen tietoverkkoon. 

Sangen vähän tunnettu kansamme parissa lienee vuosina 1907–1998 elänyt elsassilais-sveitsiläinen mystikko, taidemaalari ja runoilija Frithjof Schuon eli Sheikh Isa Nur al-Din Ahmad al-Shadhili al-Darquwi al-Alawi al-Maryami. Sen verran kuitenkin on ollut tunnettu, että ainakin omaan tietoisuuteeni hän tykitti panssarivaunulla menemään vuonna 2010. Niinpä aloin tutkia hänen uskontoa, esoteriaa ja sophia perennistä koskevia näkemyksiään, joista päädyin tekemään pro gradu -tutkielmani.

On minulla tosin muistikuva – muistikameran muistista löydetty –, että olisin Schuonin nimen nähnyt jossain kenties rajatieteellisessä, pseudoarkeologisessa tahi parapsykologisessa teoksessa mainintana, kun sellaisia pikku taaperona lueskelin. Samanlaisista yhteyksistä muistan havainneeni Rainer Maria Rilken nimen, mutta älkäämme häneen menkö – sisälle ainakaan. En tarkemmin kirjaa tahi sen sisältöä muista, mutta todettakoon, etteivät Schuonin ajatukset kuitenkaan ainakaan merkittäviltä osin sellaiseen kenttään kuulu.

Pikku Frithjofin kotona suosittiin romantiikan ja medievalismin henkeä, ja tässä hengessä perehtyi hän jo varhain uskontoperinteisiin ja niiden pyhiin kirjoituksiin. Muun muassa vedanta ja uusplatonismi häntä ilahduttivat. Niinpä päätti hän alkaa tutkia, mikä mahtaa olla eri uskontojen yhteinen mystinen ydin, sophia perennis, joka näkemyksensä mukaan on sama kaikissa uskonnoissa niiden moninaisten historiallis-kulttuuristen muotojen alla. En sitä vielä tässä pohteessa tarkasti selosta, mutta palannen asiaan tarkemmin tulevaispohteissa.

Tietäkäämme, että Schuon pettyi tuolloiseen roomalaiskatoliseen kirkkoon havaittuaan, ettei se nähnyt riittävän hyvin uskontojen transsendenttista ykseyttä (myöhemmin hän tosin suuntasi kehun sanoja ortodokseille). Hän päätyi sittemmin tapaamaan Egyptiin muuttaneen ranskalaisen suufimystikko René Guénonin, joka oli hieman samaan tapaan etsinyt todellista ja autenttista esoteerista veljeskuntaa ja päätynyt islamilaiseen mystiikkaan. Ja sinne päätyi myös Schuon, vaikka yleisuskonnollisena ajattelijana säilyikin elonsa loppuun asti.

Ennen tätä oli Guénon tutkinut monia esoteerisia ryhmiä. Tutuiksi olivat tulleet monenlaiset uusgnostilaiset, spiritualistiset, teosofiset ja vapaamuurarilliset yhteisöt, mutta kaikissa niissä vaivasi häntä niiden modernius – eivät initiaatiolinjat suinkaan jatkuneet muinaisuuteen. Niinpä totesi René, että aidon esoterian täytyy löytyä vanhoista uskontoperinteistä – niistä, joiden juuret ja maavarsi ovat ihmiskunnan alkuhämärissä. Ihan parastahan olisi tietenkin ollut hindulaisuus, mutta ei kokenut brahmaanien karskiin joukkoon hän voivansa astua.

Hindulaisuuden sijaan Guénon valitsi islamilaisen mystikkoyhteisön eli tariqan, johon hän sai vihkimyksen. Toki hän Schuonin lailla säilytti aina kiintymyksensä hindujen vedanta-koulukuntaan. Guénon koki löytäneensä aidon esoterian: Ei elänytkään aito esoteria länsimaiden okkulttis-moderneina yhteisöinä vaan kätkeytyneenä traditionaalisten uskontojen viittain helmoihin, niiden mystillisiin perinteisiin. Ja samaisiin helmoihin päätyi myös Schuon, joka täydensi Guénonin ehkä hieman keskeneräisiksi jääneitä ajatuksia aiheesta.

Schuonin mukaan jokaisella oikeaoppisella uskonnolla on sekä esoteerinen että eksoteerinen puoli (ja tämä ei liene Guénonille aivan selviö ollut) ja esoteerisessa puolessa on selvemmin nähtävissä uskontojen transsendenttinen ykseys. Tämän ykseyden ymmärtäminen antaa mystikolle syvällisen ymmärryksen siitä, mikä on uskontojen taustalla oleva pelastava Hyvyys, Totuus ja Kauneus – mutta älä huoli: Hän ei sielun pelastusta rajaa niille, jotka tämän ymmärtävät, vaan uskonnon eksoteeriset muodot tuovat pelastuksen maallikonkin ulottuville.

Guénon ja Schuon kissojen äärellä. Kuva: AbraxasBooks.tumblr.com.

Guénon ja Schuon kissojen äärellä.
Kuva: AbraxasBooks.tumblr.com.

Autenttiset uskonnot ovat Schuonin mukaan pelastuksen välineitä. Ne toimivat kahdella tasolla. Toisaalta niillä on yksinkertaisempi muoto, jotta ne voivat pelastaa mahdollisimman suuren osan tavallisista ihmisistä; toisaalta niissä on esoteeris-mystillisempi muoto kultivaation välineeksi niille, joille tavan hurskaus ei riitä.

Harry Oldmeadow mainitsee esimerkin: Mestari Eckhartin metafysiikka edustaa kristinuskon esoteerista puolta, eurooppalaisen talonpojan maallikkohurskaus taas eksoteerista. Molemmat näistä hengellisyyden muodoista johdattelevat yhtä vakaasti ja järkähtämättä sielua pelastukseen, mutta intellektuaalis-spirituaalisen ymmärryksen aste niissä on erilainen.

Jos Absoluutti suo, kerron tulevissa tutkimuspohteissa tarkemmin, kuinka oikeaoppinen uskonto Schuonin mukaan rakentuu ja mikä tämä uskontojen mystinen ykseys on. Kerron myös vastaavan ehdon täyttyessä, mitkä uskonnot ovat autenttisia ja mikä on Absoluutti.

* * *