Raapale XLIX: Legenda

Kävellessäni huomasin rantaan ajautuneen puunrungon. Menin katsomaan sitä lähemmin, ja tulilintujen tuotua käsiini vasaran ja taltan aloin veistää siitä kuolevaisen hahmoa.

Veistoksesta tuli valmis, ja annoin hänelle nimeksi Aþoŋ. Aþoŋ oli muutoin hieno luomus, mutta häneltä puuttui pää. Otin viisi kiveä hietikolta ja muutin ne ghouleiksi. Lähetin heidät etsimään Aþoŋille päätä.

Kun ghoulit palasivat, oli heillä peuran pää. En ollut aivan tyytyväinen tilanteeseen, mutta kiinnitin pään paikoilleen, ja yön pimeydessä puhalsin Aþoŋiin hengen.

Kun ihmiskunta aloitti maanviljelyksen Mesopotamiassa ja Egyptissä, Aþoŋ kuoli. Asetin hänen henkensä pohjoisen havumetsiin kummittelemaan. Olen määrännyt hänet jättämään toisinaan yhden uhreistaan eloon, jotta legenda ei unohtuisi.

* * *

Raapale XLIV: Hirviö

”Olipa kerran murhanhimoinen hirviö, joka vaani kaapissasi.”

”Isi…”

”Niin, murmelini?”

”Tuo on ihan paska iltasatu.”

”Ei se ollut iltasatu. Deskriboin vallitsevaa asiantilaa.”

”Onko hirviöstä evidenssiä?”

”Ovathan tuolla isoveljesi jäännökset.”

”Tarinasi mukaan hän menehtyi ennen syntymääni, mutta empiirinen aineisto ei tue hirviöteoriaa. Luut näyttävät siltä, että Luciferia palvova kannibaalikultti on syönyt hänet. Siihen viittaa myös isoveljen lipastossa oleva kirjanen Liityit sitten Luciferia palvovaan kannibaalikulttiin?.”

”Kyllä minun teoriani nyt postuloi vähemmän entiteettejä.”

”Mutta ei selitä kaikkia havaittuja ilmiöitä. Se myös olettaa hirviön, josta ei ole suoraa havaintomateriaalia.”

”Saatat olla oikeassa, Hans-Emilia. Mutta on aika nukkua.”

”Hyvää yötä, isi.”

Yöllä hirviö söi Hans-Emilian.

* * *

Raapale XL: Yksin III

Annie kävelee öisessä havumetsässä. Kuu loistaa, ja pöllö huhuilee. Annie pysähtyy metsäaukiolle lammen rantaan ja on liukastua sammaliin. Metsää on silmänkantamattomiin.

Annie kohottaa katseensa lammen pinnasta huomatessaan, että kaukaisuudessa puiden välitse näkyy valoa. Valo lähestyy häntä, samoin koliseva ääni.

Annie odottaa lyhty kädessään, kun valo ja ääni tulevat häntä kohti. Pian niiden lähde on hänen vierellään. Se on läpikuultava ja kulkee puiden läpi.

Juna pysähtyy, ja vaunun ovi aukenee Annien kohdalla. Hän ei näe sisällä olevan ketään, mutta kauempana olevan vaunun ikkunaruudulla on tutun näköinen käsi. Käsi viittoo häntä tulemaan sisään.

Annie kääntää selkänsä junalle. En mene enää tuohon halpaan.

* * *

Raapale XXXVIII: Elävien ääliöiden yö

Joukko zombeja yrittää laahustaa karkuun niin nopeasti kuin zombille on mahdollista. Zombilauma löytää hylätyn rakennuksen. He menevät sisään ja sulkevat ovet.

”Turvassa… Öööö…”, yksi toteaa.

Mutta uhka kolkuttaa jo ovea. Ovea hakataan yhä kovempaa. Zombit pelkäävät sen lähtevän saranoistaan irti. He kerääntyvät huoneen vastakkaiselle puolelle.

Zombilauma säikähtää, kun ikkunaruutuun heidän taakseen ilmestyy käsiä. Ne koputtavat ruutuja ja vaativat sisäänpääsyä.

Ruutu särkyy. Käsi tarrautuu zombiin. Toinen zombi ampuu vainolaista. Samalla hetkellä ovi murtuu ja hirvitykset tunkeutuvat sisään.

”Hei, me ollaan sosiaalisii ihmisii ja haluttas pelaa teiän kaa seurapelei”, sanoo tunkeutuja hymyillen. Zombit joutuvat pakokauhun valtaan, yrittävät paeta ja ampuvat sosiaalisia ihmisiä.

* * *

Raapale XXVIII: Yksin II

Annie seisoo lyhty kädessään tihkusateessa puun juurella katsellen autiotaloa. Hän kävelee lähemmäs kuistia ja katsoo ylemmän kerroksen ikkunaa. Sieltä häntä tuijottaa joku, mutta hän ei näe, kuka siellä on.

Sade yltyy. Annie menee kuistille suojaan. Hän kokeilee oven kahvaa. Ovi on auki. Annie astuu sisään. Hän kiertelee jonkin aikaa ensimmäisessä kerroksessa. Sitten hän laskee lyhdyn pöydälle ja istuu portaalle.

Ovi narisee.

Tule tänne ylös”, kuuluu vaimea ääni ylhäältä.

Annie menee toiseen kerrokseen ja astuu huoneeseen, jonka ikkunan hän ulkoa näki. Hän kävelee ikkunalle ja katsoo alas. Siellä on tyttö lyhty kädessä.

Taas…, Annie ajattelee, sulkee silmänsä ja painaa otsansa ikkunaruutuun.

* * *