Raapale XXXV: Kreetan härkä II

Hirmuinen Minotauros ryömi ulos kolosta, joka johti labyrintista vapauteen. Tätä hän olikin odottanut jo pitkään. Viimeinkin ihmissyöjähirviö oli päässyt irti. Tovin verran hän silmäili ympärilleen ja mietti, millaista kaaosta ja terroria kylväisi pitkin Välimeren rannikoita.

Minotauros käveli rannalle ja karjaisi niin kovaa, että Ateenassa asti ihmiset suorittivat sen vaikutuksesta spontaanin joukkourinaatiotapahtuman. Hän tarkasteli merta ja mietti ihmisiä, jotka kohtaisi, kaupunkeja, joissa vierailisi – ruumiskasoja ja raunioita, jotka jättäisi jälkeensä.

Minotauros naurahteli synkästi ajatuksilleen. Kotvasen asiaa tarkemmin tuumittuaan hän ryömi koloa pitkin takaisin labyrinttiin. ”Ei tuonne arvaa lähteä”, hän totesi, otti käsiinsä lineaari-A-taulun ja jatkoi hihitellen tarinan lukemista siitä, mihin oli jäänyt.

* * *

Raapale XXXIV: Kreetan härkä

”Gottschalk, en haluaisi hoputtaa, mutta vähän kiire alkaa tulla.”

”Odota vain hetki…”, Gottschalk sanoo ja näyttää olevan yhtä jyvällä suunnasta kuin minä.

”Olemme vaellelleet täällä jo muutaman päivän. Minotauros lienee jo saanut vainun.”

”Ihan kohta löydän reitin ulos”, Gottschalk sanoo ja silmäilee Theseuksen luurankoa. ”Pahoin pelkään, että olemme päätyneet tasolle, jolla yleensä ei hyvä heilu – vaihtoehtomytologiaan.”

”Pääseekö täältä pois? Alkaa tuo…”

”ROAAARRR!”

”…hirviö saavuttaa meitä.”

Saavumme labyrintista tilaan, jonka lattiassa ei ole laatoitusta. Siellä on jokin laite. Raskaat juoksuaskeleet kaikuvat jostain korviimme.

”Tuossa!” Gottschalk huudahtaa. ”Kiipeä tänne.”

Kun Minotauros hyökkää, Daidaloksen rakentama geoalus vie meidät syvälle maahan ja pedolta turvaan.

* * *